Erottuani lasteni isästä muutin ensimmäistä kertaa omaan kotiin ainoana aikuisena. En ollut koskaan aiemmin ollut myöskään taloudellisesti yksin vastuussa itsestäni, vaan olin aina tarvittaessa saanut tukea kumppaniltani. Etukäteen olin lähes varma, etten saa peloiltani (pimeä, yliluonnolliset asiat, murtautujat...) edes nukuttua, mutta tunsinkin oloni yllättävän rauhalliseksi uudessa kodissani. Oli huikean vapauttava tunne, kun sai toimia arjessa juuri haluamallaan tavalla ja valitusta tuli korkeintaan lapsilta. Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen oli aikaa vain itselle, eikä tarvinnut miellyttää ketään tai valmistautua seuraavaan riitaan.
Lenkkeilin päivittäin ja pidin uudesta asuinalueestamme paljon. Siellä oli todella rauhallista, eikä lenkilläkään tullut välttämättä ketään vastaan. Tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin ja nautin täysin siemauksin omasta ajastani lenkkipoluilla. Vaikka pidänkin pihatöistä, niin kiireisen arjen keskellä tuntui luksukselta, kun ei tarvinnut pitkän työpäivän jälkeen hoitaa lasten lisäksi vielä lumitöitäkin. Toisaalta minua ahdisti ajatus siitä, että seinien takana asuu vieraita ihmisiä, jotka kulkevat ikkunoidemme ohi useita kertoja päivässä ja kuulevat arkemme äänet seinien läpi.
Käytin edelleen alkoholia lähes päivittäin lasten mentyä nukkumaan. Valvoin myöhään ja nukuin usein töiden jälkeen lasten katsoessa televisiota. Vaikka vapaudestani nautinkin, niin lasten ja kodin hoito täysin yksin ilman toisen tukea vaati aluksi hieman totuttelua. Etenkin illat olivat usein kaoottisia, eivätkä lapset meinanneet millään rauhoittua nukkumaan. Toki hekin reagoivat muutokseen ja kaipasivat isäänsä sekä vanhaa kotiaan minun luona ollessaan.
Yksin en ehtinyt olla kuin hetken ennen kuin jo seurustelin uuden kumppanini kanssa. Nopeasti myös päätimme muuttaa yhteen, koska jatkuva kahden asunnon väliä kulkeminen ei ollut millään tavalla kannattavaa. Harjoittelimme toki yhteiseloa jo etukäteen viettämällä paljon aikaa ja öitäkin tulevassa kodissamme ennen kuin kerroimme lapsille yhteenmuutosta. Hetkeäkään en ole katunut ja lapsetkin sopeutuivat muutokseen hyvin. Sain onneksi järjestettyä asiat siten, että he jäivät samaan kouluun, joka varmasti pehmensi suurta muutosta.