Alkoholismi on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan ja vielä kauemminkin. Minut siittänyt mies oli alkoholisti, kunnes häntä ei enää ollut. Onneksi äitini katkaisi välit häneen ollessani vielä niin pieni, ettei minulle ole jäänyt miehestä muistikuvia. Isoisäni oli pelottava humalassa. Hänen voimakas äänensä, sammaltava laulunsa, verkkaiset liikkeensä ja uhkaava katseensa oli pienen lapsen silmissä kammottavaa. Isoisä ei koskaan tehnyt tai sanonut minulle mitään pahaa, mutta lapsen turvallisuudentunne järkkyi. Mummi soitti useasti vanhempani hakemaan minut, kun pelkäsin ja halusin kotiin. Noiden puheluiden jälkeen isä haki minut kotiin joskus taksin kyydillä, ja syytä tähän en tietenkään lapsena ymmärtänyt.
Koulukavereiden kanssa oli tapana täyttää toistemme ystäväkirjoja ja usein niissä kysyttiin peloista. Muistan vieläkin vakiovastaukseni: Pelkään känniläisiä ja pimeää. Pimeää pelkään vieläkin, mutta ainakin tuttujen "känniläisten" kanssa saatan tuntea oloni parhaimmillaan jopa kotoisaksi, joukkoon kuuluvaksi. Humaltuneiden vanhempieni seurassa useammin kuitenkin ahdistun tai vähintään ärsyynnyn, mutta onneksi nyt aikuisena minulla on keinot päästä noista tilanteista nopeasti pois tai halutessani välttää niitä kokonaan.
Lapsena noita keinoja ei ollut ja esikoisena jouduin valitettavasti kantamaan vastuuta tilanteissa, joihin lapsen ei pitäisi koskaan joutua. On olemassa paljon rankempia kokemuksia todellisista lapsuuden päihdehelveteistä, kuin mitä itse olen koskaan joutunut näkemään, mutta silti haluan jakaa hieman omiakin muistojani lapsuudesta alkoholistiperheessä. Niistä kokemuksista on aiheutunut minulle lapsena paljon häpeää, turvattomuudentunnetta, avuttomuutta, vihaa, surua ja pelkoa.
Vanhempani ovat olleet tavallisia, työssäkäyviä ihmisiä. Asuimme omistusasunnossa, harrastimme, meillä oli kavereita ja ruokaa sekä puhtaita vaatteita. Saimme Pleikkarin, trampoliinin ja myöhemmin mopot sekä autot käyttöömme. Kävimme joka kesä huvipuistossa ja Korkeasaaressa. Äiti siivosi aina perjantaisin, kunnes se muuttui epäsäännöllisemmäksi ja pyykkivuoret kasvoivat hiljalleen. Minä tai sisarukseni emme ole koskaan kokeneet fyysistä väkivaltaa vanhempiemme taholta. Välini vanhempieni kanssa ovat aina olleet erittäin avoimet ja voin edelleen keskustella heidän kanssaan lähes mistä tahansa. Perheessämme oli paljon hyvää, mutta alkoholismi näytteli siinä aivan liian suurta osaa, eikä se unohdu koskaan.
Pelottavimpana muistan tilanteen, kun vanhempani olivat lähteneet yöllä baariin minun ja sisarusteni ollessa jo nukkumassa. Heräsimme jostain syystä yöllä ja vanhemmat olivat poissa. Minä olin ala-asteella, mutta tarkkaa ikää en muista. Vanhemmat olivat jättäneet lapun pöydälle ja soitimme kotipuhelimellamme lapulla olevaan numeroon. Emme muistaakseni saaneet vanhempiamme heti kiinni, joten hätä kasvoi hyvin suureksi. Muistan edelleen, kuinka olin sisäisesti paniikissa, mutta yritin esittää rauhallista pienempien sisarusteni takia. Lopulta saimme vanhempiin yhteyden ja he palasivat, mutta tuo tilanne on jäänyt mieleeni hyvin voimakkaana. Useimmat epämukavat tilanteet liittyivät humalaisten vanhempieni kovaääniseen riitelyyn, johon heräsimme. Menimme tietenkin väliin ja yritimme saada riidat loppumaan. Jossain vaiheessa meitä myös huudettiin avuksi keskellä yötä. Se oli todella väärin ja epäreilua. Näen vieläkin punaista, jos aikuiset yrittävät sotkea lapsia riitoihinsa. Teininä ja nuorena aikuisena en halunnut tuoda ketään meille ennen kuin olin varmistunut siitä, että vanhempani olivat selvin päin. Loma-aikoina meillä oli joskus täydet bileet käynnissä keskellä päivää, mutta näitä onneksi sattui harvoin ja olimme silloin sisarusteni kanssa jo lähempänä täysi-ikäisyyttä.
Ketään ei siis ole hakattu sairaalakuntoon, rakennuksia ei ole palanut ja lapsetkin ovat säästyneet ulkoisesti naarmuitta. Ikävä kyllä tiedän, että vastaavanlaisia perheitä on tälläkin hetkellä vaikka kuinka monia ja toivottavasti edes yksi tuollaisen perheen vanhempi havahtuisi toimintansa vaikutuksiin tämän luettuaan. Hyvänä puolena alkoholistiperheessä kasvamiselle mainittakoon se, että olen tiukasti pitänyt omat lapseni erossa humalaisista aikuisista. En ole koskaan ollut kännissä heidän nähtensä, enkä salli sitä myöskään omilta vanhemmiltani. Silloinkin, kun join vielä päivittäin, en ottanut yhtä annosta enempää ennen kuin lapset olivat nukkumassa. Alkoholismista en valitettavasti ole päässyt eroon, mutta ainakaan lapseni eivät ole joutuneet sen takia kärsimään.