Olen ymmärtänyt, että tyypillisesti itsevarmuus on heikoimmillaan teini-ikäisenä ja paranee vuosien myötä elämänkokemuksen karttuessa. Minulla tämä on mennyt toisin päin. Mielestäni itsevarmuuteni on ollut parhaimmillaan noin 15-18 -vuotiaana, jolloin pidin itseäni kauniina, fiksuna, hauskana ja hyvänä tyyppinä. Nyt aikuisena naisena olen mielestäni ruma ja epäonnistunut, enkä oikein ymmärrä, miksi kukaan pitää minusta sellaisena kuin olen. Tiedän, että parhaimmillani olen hyvä kuuntelija, huumorintajuinen ja hauskakin, mutta mielialojeni vaihtelut aiheuttavat myös lyhytpinnaisuutta ja sitä, että sanon asioita harkitsematta ja kadun niitä jälkeenpäin. Suurin ongelmani on siis mielestäni se, että olen hyvin ailahtelevainen. Saatan samankin päivän aikana olla aivan päinvastaisissa tunnelmissa ilman sen suurempaa syytä kuin oman mieleni epävakaus. Myös se tuottaa minulle epävarmuutta, että usein sanon ja toimin ennen kuin ajattelen. Tämä liittynee temperamenttiini.
En muista, että ulkonäköäni olisi juuri koskaan arvosteltu, mutta silti olen siitä hyvin epävarma. Näen hyviä puolia itsessäni etenkin laittautuneena, mutta alastomana ilman meikkiä olen mielestäni ruma ja kehoni jopa ällöttävä. Jos olisin rikas, tekisin takuuvarmasti useita korjauksia ulkonäkööni myös plastiikkakirurgialla. Kehovihani varmasti linkittyy vahvasti syömishäiriöön, josta kerroinkin edellisessä postauksessani. Ikävä kyllä se on jatkunut näihin päiviin asti ja jopa pahentunut kehoni muuttuessa iän myötä yhä löysemmäksi. Tämä aiheuttaa myös seksuualista epävarmuutta. Treenillä ja oikealla ruokavaliolla asiaan voisi tietenkin vaikuttaa ainakin jonkin verran, mutta juuri nyt minulla ei riitä jaksaminen tai pitkäjänteisyys suuriin muutoksiin.
Yksi epävarmuuksistani liittyy kaikenlaiseen suorittamiseen ja etenkin uusien asioiden tekemiseen. Vihaan sitä tunnetta, kun joudun tekemään asioita, joita en täydellisesti hallitse. Pitkäjänteisyyteni ei riitä harjoitteluun, vaan menetän hermoni hyvin nopeasti ja luovutan. Tässä kohtaa lienee hyvä mainita, että olen perfektionisti. Pyrin kaikessa tekemisessäni ylittämään sekä omat että muiden odotukset. Koska vaatimustasoni on jo lähtökohtaisesti niin korkealla, on kynnys asioiden aloittamiselle usein ylitsepääsemättömän suuri. Siksi minulta jää paljon tekemättä sellaista, mitä pitäisi tehdä tai haluaisin saada aikaan, koska en viitsi epäonnistumisen pelossa edes aloittaa. Lisäksi minulla on aivan järjetön kilpailuvietti ja voitonhalu. Tämä aiheuttaa esimerkiksi sen, etten osallistu mihinkään leikkimielisiin peleihin, ellen ole lähes varma voittomahdollisuuksistani. Häviäminen tuottaa minulle niin voimakkaita vihan ja epäonnistumisen tunteita, että mielummin jätän sen riskin ottamatta. Lähtökohtaisesti en nimittäin ole voittaja-ainesta juuri missään lajissa tai pelissä. Nämä piirteet ovat todennäköisesti jollain tavalla geneettisiä, sillä näen täysin samoja asioita lapsessani. Olen paininut samojen haasteiden kanssa aina, enkä toistaiseksi ole löytänyt niihin juurikaan helpotusta.
On toki myös asioita, joista pidän itsessäni. Pysyvinä ominaisuuksinani arvostan lojaaliutta, rehellisyyttä ja tietynlaista epäsovinnaisuutta, jonka vuoksi uskallan useimmiten olla suora ja räiskyvä itseni piittaamatta muiden mielipiteistä. Tarkoitukseni ei tietenkään ole loukata ketään, mutta haluan toimia aina omalla tavallani, vaikka se usein poikkeaakin yleisestä normista. Läheisteni eteen olen valmis tekemään mitä tahansa ja mihin kellonaikaan tahansa. Arjessa olen etenkin nykyistä puolisoani kohtaan hyvin huomioiva ja miellyttämisenhaluinen. Jos koen saavani joltain hyvää, haluan antaa sen vähintään tuplana takaisin. Olen karsinut elämästäni ne ihmissuhteet, joissa vain minä olen antavana osapuolena saamatta mitään takaisin, sillä ne kuluttavat resursseja niiltä ihmissuhteilta, joihin oikeasti haluan panostaa. Olen oppinut sanomaan: "Ei", vaikka nuorempana se oli minulle hyvin vaikeaa.