Aloin eristäytyä kaveriporukasta yläasteen loppupuolella. Seuraavassa opiskelupaikassani en edes halunnut tutustua uusiin ihmisiin. Minulla oli muutamia kavereita silloisen poikaystäväni kautta sekä yksi lapsuudenystävä, joka on edelleen paras ystäväni. Väsyn sosiaalisista tilanteista voimakkaasti, vaikka välillä kaipaankin ajanviettoa lähimpien ihmisteni kanssa. Olen introvertti ja tarvitsen omaa aikaa ladatakseni akkuja.
En kaipaa sosiaalista kanssakäymistä esimerkiksi työkavereiden tai muiden puolituttujen kanssa. Minua ei kiinnosta vähääkään kuulla heidän asioistaan tai jakaa omiani. Small talk on minulle vain kuormittavaa ja epäluontevaa. Ahdistun voimakkaasti ja koen jopa pakokauhun tunteita, jos joudun minulle epämiellyttäviin sosiaalisiin tilanteisiin. Pahimpia ovat työreissut, juhlat ja ruokailutilanteet, joissa pitää olla selvin päin. Humalassa pystyn melko luontevasti juttelemaan jopa vieraampien ihmisten kanssa, mutta en silloinkaan tee sitä oma-aloitteisesti.
Sosiaalisten tilanteiden pelko vaikuttaa arkeeni lähes päivittäin. Kuormitun joutuessani työskentelemään toisten ihmisten ympäröimänä, kun mieluiten tekisin töitä vain kotona, yksin omassa rauhassani. Välttelen hissejä, koska on hyvin ahdistavaa joutua pieneen suljettuun tilaan vieraan ihmisen kanssa. Avarat ruokasalit ja ravintolat aiheuttavat myös ahdistuksen tunteita, kun kuvittelen kaikkien tuijottavan ja arvioivan minua. Menen ennemmin autooni syömään lounasta kuin syön sitä työpaikkani taukotiloissa. Julkisilla paikoilla kuljen ikään kuin laput silmillä ja vältän näin kontakteja muihin ihmisiin. Tämä onkin tehokkaaksi osoittautunut tapa, sillä on esimerkiksi käynyt niin, että perheenjäseneni käveli kaupassa samaa käytävää minua vastaan, enkä huomannut häntä ennen kuin hän alkoi puhua minulle. Uimahalleja ja kylpylöitä välttelen myös ruton lailla. Kehovihani yhdistettynä sosiaalisten tilanteiden pelkooni ei totisesti tuota sellaisissa olosuhteissa mitään rentouttavia lillutteluhetkiä poreammeessa, vaan ennemminkin pakene tai taistele -reaktion.
Olen hyvin tarkka omasta tilastani, enkä halua kenenkään vieraan ihmisen koskettavan minua. Olen käyttäytynyt jopa väkivaltaisesti, kun minua on lähestytty kielloistani huolimatta. En pysty olemaan tungoksen keskellä rennosti, vaan tarkkailen koko ajan ympäristöäni ja ihmisten liikkeitä voidakseni pitää henkilökohtaisen tilani mahdollisimman turvattuna. Rakkaani on onneksi auttanut tässä asiassa paljon pitämällä minua tiukasti lähellään itselleni vaikeissa tilanteissa. Silloin ahdistus ei ole kasvanut liian suureksi, vaan olen pystynyt keskittymään muuhunkin kuin ympärilläni parveileviin ihmisiin. Onneksi saan sentään asua metsän ympäröimänä omakotitalossa, sillä todennäköisesti sekoaisin lopullisesti, jos en edes kotonani voisi olla rauhassa.