Siirry pääsisältöön

Tipattomat 2 viikkoa

Tein henkilökohtaisen ennätykseni vuosikausiin ja olin kaksi viikkoa ilman alkoholia! Tämä postaus tulee nyt noin viikon myöhässä, koska oli muita jo jonossa ajastettuina, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kuten jo Tipaton tammikuu -postauksessani aiemmin kirjoitin, en todellakaan uskonut pystyväni olemaan koko kuukautta tipattomalla. Tämäkin oli jo suuri saavutus itselleni ja olen siitä ylpeä. Suurin huoli minulla oli siitä, että aiheutan pettymyksen puolisolleni, mutta ei hän ollut asiasta moksiskaan. Jatkaa tietenkin omaa tipatontaan, kun ei hänellä ole mitään ongelmaa olla ilman alkoholia.

Henkisesti olin jo luovuttanut ennen toista tipatonta viikonloppua, mutta halusin kuitenkin varmistaa puolisoni suhtautumisen asiaan ennen lopullista päätöstä. Jos hän olisi ollut selkeästi pettynyt, niin olisin varmasti yrittänyt vielä sinnitellä oman oloni kustannuksella. Tämähän toki vaikuttaa ihan nurinkuriselta sellaisen näkökulmasta, jolla alkoholiongelmaa ei ole. Että miten alkoholittomuus voisi pahentaa kenenkään oloa? Periaatteessa ei voikaan, sillä alkoholistahan se tipattomuuden hankaluuskin johtuu. Jos ei koskaan olisi juonut alkoholia, ei sitä osaisi kaivatakaan.

Ikävä kyllä itse en kuulu siihen porukkaan. Olen alkoholisti, vaikka alkoholinkäyttöni onkin riittävän hallinnassa omasta näkökulmastani. En vain ollut vielä valmis sitoutumaan koko kuukauden kestävään tipattomuuteen, vaan olin lähellä seota. Mielialani keveni merkittävästi, kun sain puhuttua asian puolisolleni, eikä minun tarvinnut enää väkisin pysyä päätöksessäni tipattomuudesta.

Jatkossa pyrin siihen, että vähentäisin juomistani noin puolella aiempaan verrattuna. Joko siis yhtenä päivänä joka viikonloppu tai kahtena päivänä joka toinen viikonloppu. Tähän tunnen olevani valmis ja mielestäni tärkeintä on pitää suunta oikeana. En usko, että koskaan tulen olemaan täysin raitis, enkä ainakaan tällä hetkellä siihen tähtääkään. Ihannetilanne mielestäni olisi, jos voisin rajoittaa juomiseni vain erikoistilanteisiin, kuten illanvietot ystävien kanssa, festarit, juhlat jne. Siihen on kuitenkin vielä matkaa, eikä minulla ole kiirettä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidiksi x 2

Olin aina ollut vahvasti sitä mieltä, etten koskaan halua lapsia. Kantani muuttui äkisti, kun tapasin läheiseni vastasyntyneen vauvan ja minulle tuli todella voimakas tarve saada oma lapsi. Silloinen kumppanini oli myös innokas ajatukselle, joten aloimme yrittää. Esikoisemme syntyi noin vuoden kuluttua siitä, kun olimme tehneet päätöksen perheenlisäyksestä. En pitänyt raskausajasta yhtään, enkä takuulla hehkunut mitään raskausonnea. Etenkin alussa koin lamaannuttavaa väsymystä ja jalat alta vievää iskiaskipua. Välillä työpäivän jälkeen konttasin itkien makuuhuoneeseen, kun olin niin väsynyt. Loppua kohti lisääntyivät liitoskivut, jotka olivat kuin yhtäkkisiä puukoniskuja alapäässä ja lantiossa. Tuntui, että olisin vankina omassa kehossani. Jälkeenpäin ajateltuna pääsin kuitenkin vähällä raskausvaivojeni osalta, sillä pahoinvointia ei ollut juuri lainkaan ja kykenin koko raskausajan toimimaan lähes normaalisti.  Odotin synnytystä erittäin malttamattomana. Olin haaveillut lääkkeettömästä

Syömishäiriö

"Sä olet lihonut", tokaisi mummi varhaisteini-ikäiselle lapsenlapselleen. En ollut lihonut, vaan kroppani oli alkanut hiljalleen muuttaa muotoaan lapsen vartalosta naisellisempaan suuntaan. Lantioni leveni ja rintani kasvoivat jo varhain, ja olin muutoksista enemmänkin innostuneen ylpeä kuin vaivaantunut. Mummi ei varmasti tarkoittanut kommenttiaan loukkaavaksi, sillä hän oli kaiken kaikkiaan loistava mummi minulle kuten toinenkin mummini. Tuo lause on silti jostain syystä jäänyt mieleeni näihin päiviin asti. En tiedä, onko sillä ollut osaltaan vaikutusta siihen, miten sairaalla tavalla olen alkanut myöhemmin kehooni suhtautua. Oireiluni alkoi kuitenkin vasta useita vuosia myöhemmin, joten en usko. Äitini on rakastanut (ja rakastaa edelleen) ruoalla. Hänelle ruoka ja siitä nauttiminen on hyvin tärkeää. Lapsuudenkodistamme löytyi aina useita leikkeleitä, lisukesalaatteja, limuja, mehuja, pullaa ja jäätelöä. En ole koskaan oppinut juomaan vettä kuin satunnaisesti, koska olen ni

Yksin

Erottuani lasteni isästä muutin ensimmäistä kertaa omaan kotiin ainoana aikuisena. En ollut koskaan aiemmin ollut myöskään taloudellisesti yksin vastuussa itsestäni, vaan olin aina tarvittaessa saanut tukea kumppaniltani. Etukäteen olin lähes varma, etten saa peloiltani (pimeä, yliluonnolliset asiat, murtautujat...) edes nukuttua, mutta tunsinkin oloni yllättävän rauhalliseksi uudessa kodissani. Oli huikean vapauttava tunne, kun sai toimia arjessa juuri haluamallaan tavalla ja valitusta tuli korkeintaan lapsilta. Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen oli aikaa vain itselle, eikä tarvinnut miellyttää ketään tai valmistautua seuraavaan riitaan. Lenkkeilin päivittäin ja pidin uudesta asuinalueestamme paljon. Siellä oli todella rauhallista, eikä lenkilläkään tullut välttämättä ketään vastaan. Tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin ja nautin täysin siemauksin omasta ajastani lenkkipoluilla. Vaikka pidänkin pihatöistä, niin kiireisen arjen keskellä tuntui luksukselta, kun ei tarvinnut pitkän